Keittiössämme tuoksuu myslipatukka!

Tällä hetkellä en taida kuulua siihen äitiryhmään, joka voi vauvauinnin jälkeen pukukopissa kehua kuinka on taas koko viikonlopun kokkaillut pienokaiselle soseita ja pakastanut tulevan kuukauden tarpeet kätevän kokoisissa jääpala-astioissa. Toisinaan kyllä keittelen Kirpulle kasviksia, lihaa ja kalaa siinä samalla kun teen ruokaa meille aikuisille. Toisinaan olen innostunut kokeilemaan vauvanruuissa estottomasti uusia makuja, mutta viime aikoina olen nolottavan usein päätynyt hakemaan Kirpulle eksoottisia makuja ja uusia gourmet-elämyksiä lähikaupan lastenruokaosastolta. Rehellisesti sanottuna olen kyllä sitä mieltä, että pienellä valikoivalla otteella sieltä K-Kaupan hyllystä löytyy takuuvarmaa ja monessa suussa testattua tavaraa. Hyvää niissä on ainakin se, että tuoteselosteesta voi tarkistaa mitä ruoka pitää sisällään ja kuinka ruoka säilyy - omatekoisista aterioistani en aina menisi täysin takuuseen, koska valmistus tapahtuu  "ripaus tätä, loraus tuolta" - menetelmällä.

Mutta tänään yllätin itseni pitkästä aikaa aivan uusien kokeilujen parista. Innostuin nimittäin Eskapismin Aaltoillen arjessa -blogissa julkaisemasta myslipatukkaohjeesta, joka sopii täydellisesti sormiruokailevan suuhun ja käteen. Muuntelin ohjetta sen mukaan mitä aineksia meidän keittiöstä löytyi ja yritin tällä kertaa oikein pinnistellä, jotta muistan näiden suussasulavien Apinaevääksi kutsuttavien myslipatukoiden sisällön:

1 Banaani
1 tl kookosöljyä
1dl kaurahiutaleita

Heitin kaikki ainekset kulhoon ja sekoitin Bamixilla tasaiseksi tahnaksi. Tässä kohtaa on muuten pakko mainita brändi, koska Bamix on aivan omaa luokkaansa! Olen ehkä vähän yli-innoissani siitä, koska se oli eka Kirpulta saamani joululahja.

Muotoilin tahnasta viisi pötkylää pellille ja paistoin 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Annoin lihamureketta muistuttavien patukoiden jäähtyä hetken ennen tarjoilua. Kuten kuvista näkyy, hyvin maistuu! Kerron huomenna tuliko näiden seurauksena ikimuistoista jälkipyykkiä.

Ulkonäkö muistuttaa läheisesti myös Mustin kupista kaivetulta, mutta monet lapsethan pitävät koiranruuasta, eikös vaan? Koostumus oli sopivan pehmeetä hampaattomalle nautiskelijalle ja pötkömuodosta sai pienillä sormilla tukevasti kiinni. Siisteysfriikkinä näistä tuli heti uusi lempparimme, sillä Apinaeväs ei murene eikä leviä joka paikkaan kuten leipä, eikä se mössäänny ja liimaannu liisterinomaisesti kuten maissinaksut. Yksi patukka kestää lähes hajoamattomana noin 25 lattialleheittoa, 92 hakkausta pöytää vasten sekä noin puolituntia imeskelyä ja maiskuttelua. Suosittelen kokeilemaan! Lapsen iän ja ruokatorven koon mukaan sisältöä voi tuunata, esim marjoilla, rusinoilla ja pähkinöillä, alkuperäisessä ohjeessa oli mausteena ceylonkanelia.

Tämä viikko on muutenkin poikkeuksellinen, jo kolmas "iltavapaa" putkeen. Eilinen suuhygienisti pirteällä äänellä maskinsa takaa sanoikin, että yleensä me pienten lasten äidit nautimme hammashoidossa, koska kerrankin saa vaan maata eikä tarvitse tehdä mitään. Siinä kun makasin koko kroppa jäykkänä häntäluussa asti vihloen, kuolat poskilla ja silmät vettä vuotaen, en pystynyt sanomaan yhtään mitään. En sitten mitään. Vieläkin mietin näin vuorokauden jälkeen onko elämässäni todellakin tulossa joskus sellainen vaihe, jolloin oikeesti lähtisin mieluusti hänen luokseen makoilemaan? Tänään saan uuden mahdollisuuden vain maata hänen käsittelyssään, sillä jostain syystä eilinen ei vielä riittänyt pään nollaamiseen. Tänään menen varmuuden vuoksi suoraan vastaanotolta kuntosalille, koska hikitreenin tehosta minulla on paremmat empiiriset tutkimustulokset.

Torstai on toivoa täynnä!