lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pakkauspäivä

Muutaman kuukauden odottelu ja suunnittelu alkavat olemaan loppusuoralla ja on aika pakata matkalaukut. Huomenna lähdemme kohti Amerikkaa. Ensin New Yorkiin ja sitten Las Vegasiin.

Viime kuukaudet olen onnistunut täyttämään päiväuniajat sekä illat mitä erikoisimmilla puuhilla. Olen mm. lukenut lukuisia blogeja vauvan kanssa matkustamisesta, kerännyt vinkkejä mitä tehdä New Yorkissa, tehnyt erilaisia tuotevertailuja (mm vauvan välipalojen ja matkarattaiden) sekä tutustunut netin sekä tuttujen kautta paikalliseen lastenruoka- ja tarvikevalikoimaan.

Tämän syvällisen valmistautumisvaiheen pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että me pakataan Kirpulle Suomesta mukaan maidot ja puurot sekä tietenkin lennolla tarvittavat ruuat. Kaikki muu hankitaan paikan päältä. Luotan, että Amerikasta löytyy vauvalle ihan mitä vaan ja koska meidän neiti ei vaikuta olevan nirsoimmasta päästä niin eiköhän anneta hänelle mahdollisuus tutustua paikalliseen vauvanruokakulttuuriin. Lentokoneruuiksi valitsin sellaiset, jotka menevät alas lämmittämättä ja jotka saavat aikaan vaaleansävyisiä pukluja. Näin päästään helpoimmalla. Kaikki Kirpun ruuat, vaihtovaatteet, vaippatarvikkeet, lelut, ym. mahtuivat Marimekon Mini Weekender -kassiin. Unohdinkohan jotain oleellista? Luin nimittäin jostain, että vauvalle pitäisi pakata urheilukassillinen leluja ja toinen kassillinen muita tarvikkeita.




Päätin myydä pari viikkoa sitten koeajoon hankitut Quinny Zappit pois, sillä olin edelleen epävarma onko ne sittenkään parhaat tähän meidän tilanteeseen. Kirppu on niin pieni, että Zappien viisipistevyöt olivat vielä melko reilut nipin napin seiskakiloselle ja onhan selkänojan säätö hyvä olla monipuolinen kaiken varalta. En myöskään tottunut hankkimieni rattaiden "tunkkaiseen" värisävyyn, pakko myöntää. Mutta rattaat menivät heti kaupaksi ja pääsivät hyvään (suureen) perheeseen. Hyvän kauppahinnan lisäksi sain itse hyvää kokemusta ja tuntumaa.

Lähdemme siis matkaan Manducan voimin ja tämän viikon olen tutustunut Babies R Us:n matkaratasvalikoimaan. Quinnyt maksavat siellä lähes saman kuin Suomessa, mutta valikoimissa on myös paljon muita tuttuja merkkejä, kuten Graco, Britax ja Baby Jogger, jotka ovat selkeesti edullisempia kuin Suomessa. Näen lähes painajaisia osaanko tehdä valinnan paikan päällä, koska hankittavien matkisten olisi tarkoitus palvella nyt pidempään. Jos olisin osannut päättää mitkä haluamme niin olisin voinut tilata matkarattaat valmiiksi myymälään odottamaan meitä. Parempi kuitenkin mennä katsomaan livenä mitkä tuntuvat (ja näyttävät) parhaimmalta.

Olen kerännyt jo jonkin aikaa listaa mitä kaikkea hankimme matkan aikana. Kirppu on meinannut kasvaa ulos vaatteistaan matkaa odotellessa, joten hänen osaltaan pakkaaminen on helpooa kun on enää vähän vaatteita mitkä ylipäätään mahtuvat päälle. Omalla kohdalla suunta on onneksi ollut toinen ja voin iloisesti pakata mukaan pari vuotta vanhoja ennen raskautta -kesävaatteita, jotka mahtuvat päälle. Mutta siihen se ilo jääkin. Kesävaatteeni todellakin näyttävät syvältä kaapin perältä kaivetuilta että ihan hävettää lähteä ne päällä Manhattanille kävelemään. Kuhan pääsen shoppailemaan niin vanhat nuhjuiset vaatteet saavat jäädä sille tielle, mielellään jo ostoskeskuksen kierrätyspisteeseen.

Onko hyvin suunniteltu puoliksi tehty, se jää nähtäväksi. Toivottavasti ensi yönä nukutaan hyvin. Öitä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti