Moni Bugaboo-kuski ei kaipaa niiden rinnalle erikseen matkarattaita, ovathan ne jo itsessään kapeat ja ketterät sekä tyylikkäät cityvaunut. Joulun lomamatkalla Keski-Eurooppaan koin, ettei ne lentokenttäelämässä ole ehkä ne kaikista näppärimmät ja en halua ottaa jatkossa riskiä, että ne vaurioituisivat lentomatkoilla. Kuljetuslaukku niille maksaa jo enemmän kuin uudet matkarattaat, joten alkoi täydellisten matkarattaiden metsästys.
Matkarattaiden tärkeimmiksi kriteereiksi muodostui se, että rattaat saa kasattuna mahdollisimman pieneen tilaan sekä kasaaminen onnistuu yhtenä kappaleena (eli runko ja istuin taittuvat samaan pakettiin). Toiveena oli myös tukevuus, selkänojan säätö makuuasentoon sekä siedettävä ulkonäkö. Koska kyseessä tulisi olemaan kakkosrattaat mitä käytetään vain matkoilla, ne pitäisi saada edullisesti.
Kaikkihan sen arvaa, ettei tuollaisia matkarattaita ole olemassakaan, ainakaan edullisesti. Joten aloitin etsinnän käytetyistä rattaista huuto.netistä ja tori.fistä. Tarjontaan tutustuessa tein samalla pikagalluppia kaveripiiriin ja luin käyttökokemuksia netistä. Lopulta päädyin malliin Quinny Zapp , jouduin siis tinkimään kallistuvasta selkänojasta, koska hinta käytetyistä Quinny Zapp Extroissa oli tuplaten. Tyylikkyydestä en pystynyt tällä(kään) kertaa tinkimään, käytännöllisyydestä kyllä, joten en halunnut siirtyä toiseen merkkiin. Plussana Quinnyssä vielä se, että niihin saa meidän MaxiCosi -turvakaukalon adaptereilla kiinni.
Nyt me ollaan sitten koeajeltu Huuto.netistä ostetuilla Zappeilla pari päivää ja ihan kivasti ne kulkee! Ne ovat todella kevyet työntää, kääntyvät helposti yhdellä kädellä kääntäen. Vaikuttavat myös varsin tukevilta. Istuma-asento ei ole täysin jyrkkäsuora, joten tuollainen juuri ilman tukea istumaan oppinut lapsi pysyy niissä tukevasti (jouduin lyhentämään valjaita hieman itsetehdyllä hiuslenkkipatentilla). Tämän päiväisen lenkin perusteella niissä pystyy myös nukkumaan siihen saakka kunnes äiti kolauttaa niillä hissin seinään...
Zappien takapyörät ovat yllättävän leveällä toisistaan (Bugaboot ovat kapeammat!) ja niiden kanssa pitää opetella uusi ajotyyli 20-luvun hissiin sekä muutama porrasaskelma ennen ulko-ovea. Pyörät ovat myös aika kovat ja jousitusta ei ole, joten ne eivät mene kovin sulavasti katujen sadevesikourujen yli. Näin tuulisena ja aurinkoisena päivänä kattavampi kuomu olisi kätevä noin pienelle matkustajalle. Pitää miettiä miten ratkaisen tämän aurinkolomalla, en ole vielä valmis siirtymään "Puklurätti pyykkipojilla" -vaiheeseen. Vielä pitäisi testata kulkeminen ratikalla ja bussilla, jännittää jo valmiiksi millaisella sirkustempulla noin pienipyöräisen ajoneuvon saa omin voimin sisälle ja ulos.
En ollut täysin tyytyväinen rattaiden kuntoon. Näköjään ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä mikä on hyväkuntoinen ja millaisista käytön jäljistä olisi hyvä mainita erikseen. Mutta kaupat on tehty ja näillä mennään. Ensi kerralla olen viisaampi, en osta enää koskaan mitään ennen kuin itse näen tuotteen omin silmin...
Nyt koeajellaan Helsingissä ja pari viikon päästä ollaan tositoimissa maailmalla! Saa nähdä onko reilun kolmen viikon päästä Huuto.netissä myynnissä hyvin koeajetut ja paljon maailmaa nähneet matkarattaat. Suosituksia uusista kulkuneivoista otetaan jo nyt vastaan, ihan varmuuden vuoksi.
Jaahans, mies tuli töistä ja aika vaihtaa hetkeksi vapaalle. Tämän illan "oma aika" sisältää suuhygienistillä käynnin. Yksi niistä naisen elämään kuuluvista pakollisista inhokeista, mikä nyt vaan on joskus pakko hoitaa. Rentouttavaa iltaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti