Kahviriippuvuuteni on päässyt aivan uusiin mittasuhteisiin äitiyslomani aikana, ihme että vatsalaukkuni on vielä ehjä. Aamulla hörpin himoissani ekaa kupillista samalla kun syötän Kirpulle aamupuuroa, oman aamupalan aikana otan toisen kupillisen, kolmannen kupin korkkaan ennen päiväunia, neljännen päiväunien aikana, viidennen niiden jälkeen ja kello on tässä vaiheessa vasta nipin napin iltapäivän puolella ja jo on perinteinen pannullinen mennyt!
Kahvikone helpottaa oleellisesti tämän riippuvuuden ylläpitämistä, sillä kupillisen saa loihdittua kätevästi kahta nappia painamalla. Paitsi silloin kun on kiire. Silloin koneesta loppuu pavut. Sitten vesi ja sen jälkeen kone pyytää tyhjentämään puruastian. Kun pienet huoltotoimet saa tehtyä, pääsee taas päivän tai kaksi nappia painamalla. Koneella saisi valmistettua myös hienoja maitokahveja ym, mutta minäpä opettelin juomaan kahvini mustana niin selviän vähemmällä työllä ja sotkulla.
Kahvinjuonnin hauskin puoli on kuitenkin sen sosiaalinen puoli kun kupillisen (tai pannullisen) voi nauttia hyvässä seurassa. Äitiysloman aikana olen päässyt tutustumaan helsinkiläiseen kahvilakulttuuriin aivan uudesta näkökulmasta. Kiitos teräsvatsani, kestän vaikka useammat kahvitreffit päivässä ja saan siten hoidettua myös korvien välistä hyvinvointia sekä ylläpidettyä sosiaalisia suhteita. Keskustassa asumisen hyvä puoli on se, että kahviloita riittää ja lähteminen niihin on helppoa, myös seuraa on mukavasti tarjolla.
Tämän päivän Hesarin Nyt-liitteessä listattiin kaupungin parhaat Vauvakahvilat. Ilokseni huomasin, että meillä on vielä monta paikkaa kokeilematta. Vauvaystävällisyys voidaan määritellä monella tapaa. Itse en vetäisi ihan yhtä tiukkaa linjaa kuin kyseisessä lehtijutussa. Meille tärkeintä on, että kahvilaan pääsee rattailla sisään ja että hyvää kahvia myydään isoissa kupeissa (vähän niin kuin maidossa, suurkuluttajan kannattaa katsoa litrahintaa yksikköhinnan sijaan!). Syöttötuolit, lastenhoitohuoneet ja mikrot ovat plussaa, mutta toistaiseksi omilla eväillä ja leluilla ollaan pärjätty askeettisemminkin varustelluissa paikoissa. Tärkeää on myös viihtyisä ilmapiiri, ystävällinen palvelu ja hyvä seura. Toistaiseksi Kirppu osaa onneksi hymyillä ja nauraa ventovieraillekin sekä heiluttaa iloisesti pientä pulleaa kättänsä tervehtiäkseen, joten kanssakahvittelijoilta liikenee hymyjä ja sympatiaa.
Parasta sympatiaa tarjoaa kuitenkin "mammakaverit" niin kasvotusten kahvilla kuin etänä linjan toisessa päässä. He tietävät paljon sanomattakin, ymmärtävät paljon selittämättä ja usein osaavat sanoa juuri ne oikeat sanat. Tämän ihmisryhmän viisaimmat yksilöt osaavat joskus jopa olla sanomatta yhtään mitään. Alan pikkuhiljaa päästä mukaan ryhmään, alkeet ovat jo takana, mutta syventävät opinnot vielä edessä. Yksi esimerkki edistyksestä on, että pystyn nykyään jo käyttämään sanaa "mamma". Aikaisemmin se sai aikaan lähinnä vilunväreitä ja huonovointisuutta. Nyt mammailu kuten Muumien katselu alkavat olemaan jo niin osa arkeamme, etten sitä itse enää huomaakaan.
Nyt tämä mamma lähtee nauttimaan kupin kahvia. Maailman parhaassa seurassa nimittäin pirteä peipponen juuri alkoi huutelemaan pinnasängystänsä. Mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti