Koska ikäeroa lapsilla tulee olemaan 1v 6kk, en usko seisomalaudan olevan vaihtoehto. Vauva Manducassa ja taapero rattaissa kuulostaa myös hankalalta, joten sisarusrattaat alkoivat kuulostamaan käytännöllisemmältä. Koska asumme ydinkeskustassa, liikumme pääosin kävelemällä sekä joskus julkisilla, ja viihdymme paljon kapeissa kaupoissa ja kahviloissa, sisarusrattaille on suuria vaatimuksia. Lukuisten Google-hakujen, vaunuliikkeissä vierailujen, kadulla kyttäilyjen, mammatreffeillä käytyjen keskustelujen ja unettomien öiden jälkeen päädyimme hankkimaan Phil & Teds Dot -mallin rattaat (muita vaihtoehtoja oli Phil & Teds Navigator ja Mountain Buggy One Plus). Valinta oli lopulta senteistä kiinni, koska Dot oli kaikista pienin ja siten mahtui varmuudella 20-luvulla rakennetun talomme hissiin.
Otimme uudet Dotit käyttöön jo tässä vaiheessa, hyvissä ajoin ennen toisen lapsen syntymää. Yhden taaperon kanssa seikkaillessa tässä tiivistettynä kokemuksemme.
Plussat:
- markkinoiden kapeimmat tuplat (leveys 59cm)
- kaikin puolin siro malli, mahtuu hyvin ratikkaan ja linja-autoon tukkimatta koko käytävää
- todella helpot säätömekanismit viisipistevöissä, selkänojan säädössä, jne.
- sporttinen ulkonäkö
- mukautuu tilanteen mukaan 1-2 eri ikäisen lapsen käyttöön
- tilava tavarakori kun kyydissä vain yksi lapsi
- saatavilla runsaasti lisävarusteita ja varaosia
- pyörät isommat kuin matkarattaissa (halkaisija 25cm) joten kulkee sujuvasti portaissa sekä katukivetyksissä
- kevyet kääntää ja työntää
- helppo kasata ja koota
- menee koottuna todella pieneen tilaan
- taaperon on helppo kiivetä itse kyytiin "jalkatason" ansiosta
Miinukset:
- kolmipyöräisyys vaatii totuttelua (mm ratikkaan nousu, yhdellä kädellä työntäminen jne tuntuvat todella epävakailta)
- kuomu lyhyt pienelle lapselle
- mukitelineen saa vain rungon ulkoreunaan kiinni (leventää useamman sentin eikä siten mahdu kapeeseen hissiin)
- vain kasvot menosuuntaan
- kapeat olkahihnat valuvat jatkuvasti pois olalta
- tavarakorista tippuu tavarat helposti koska on todella avoin
- yhdellä kädellä työntäessä todella kiikkerän oloiset
- tuulisella kelillä kaatuu helposti parkissa (mm. nämä meni saman tien ympäri kaverin terassilla, onneksi ei ollut lapsi kyydissä...)
- kapea malli on melko suojaton paikka lapselle, raajat roikkuvat jatkuvasti ulkopuolella ja ihmisruuhkassa saa olla varovainen, että ohikulkijat töni / kolauta kassilla lasta
- renkaisiin saa ilmaa huoltoasemalta ja näyttäisi vaativat täyttöä melko usein
Kokonaisuutena olemme olleet kuitenkin tyytyväisiä hankintaan. Pitää myöntää, että kyllä ne Bugaboot ovat rattaiden Mersut, ei siitä pääse mihinkään. Mutta lapsiluvun kasvaessa ja tarpeiden muuttuessa Phil&Teds Dotit ovat oikein hyvä järkivalinta. Vuoden vaihteen jälkeen pääsemme Dottien kanssa tositoimiin kun saamme virittää ne vauvan sekä taaperon menopeliksi. Silloin pääsemme mahdollisesti testaamaan myös talviajo-ominaisuudet. Kirjoittelen sitten Koeajoa osa 2:n. Pakkasia ja loskakelejä odotellessa, moikka moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti